Turvallisesti perille liikennesääntöjen ja tunnetaitojen turvin.
Oletko koskaan pohtinut, kuinka läheisesti tunnetaidot kytkeytyvät liikennekäyttäytymiseen? Samalla tavoin kuin opetamme lapsille liikennesääntöjä—kuten suojatien turvallista ylittämistä, punaisissa valoissa odottamista ja molempiin suuntiin katsomista—on yhtä tärkeää opettaa myös tunnetaitoja. Nämä pienet suojatien ylittäjät ovat aluksi liikkeellä jalan tai pyörällä, mutta pian he kulkevat sähköpotkulaudoilla, mopoilla, moottoripyörillä ja autoilla. Hyvät tunnetaidot ja vahva itsetunto auttavat nuoria tunnistamaan liikenteessä oman vastuunsa, ymmärtämään riskit ja vastustamaan ryhmäpainetta.
Neste K toteutti toukokuussa 2023 kyselytutkimuksen, joka kartoitti 18–25-vuotiaiden nuorten ajokäyttäytymistä. Tutkimus keskittyi erityisesti tunteiden ja erilaisten ajotilanteiden yhteyteen.
Tutkimuksen tulokset ovat ajatuksia herättäviä:
"Monet nuoret aikuiset purkavat negatiivisia tunteitaan auton ratissa, mikä heikentää suoraan liikenneturvallisuutta. Erityisesti nuorilla miehillä korostuvat ratissa koettu yllytys ja paineet.''
"Tunteiden, kuten kiihtymyksen, järkytyksen tai epätoivon, vaikutus ajokykyyn voi olla yhtä suuri kuin päihtymyksen, sairauden tai väsymyksen. Kiihtyneessä mielentilassa riskien arviointikyky heikkenee merkittävästi.''
Selkeä ja rauhallinen mielentila sen sijaan auttaa vastustamaan yllytystä ja provokaatioita, jotka voisivat johtaa tarpeettomiin riskeihin.'
Kaapusilla haluamme korostaa, kuinka laaja-alainen vaikutus tunnetaidoilla on. Tunnetaidot vaikuttavat kaikkeen elämämme aikana—myös liikenteessä. Kun tunnetaidot ja itsetuntoa vahvistetaan lapsesta saakka, ne tukevat turvallista liikennekäyttäytymistä niin nuoruudessa kuin aikuisuudessakin. Oman mielentilan ja tunteiden tunnistaminen ennen liikenteeseen lähtöä on oleellinen osa turvallista liikkumista. Tunnetaidot vievät turvallisesti perille.
Kaapunen liikenteessä - vuorovaikutteinen tarina lapsille
(ISOILLA KIRJAIMILLA KIRJOITETUT KYSYMYKSET ON TARKOITETTU YHDESSÄ LASTEN KANSSA POHDITTAVIKSI)
Kaapunen on vihainen, mokoma tupsautin ei lähde mihinkään, vaikka kaapunen kuinka pyörii silmät kiinni ympäri ja hokee ” Hupsis tupsis minne vaan Kaapunen Maata katsomaan!”
Kaapunen ei muista, kuinka monta pyörähdystä liikkeelle lähtö vaatii, mutta ei kai se pyörähdysten määrä nyt niin tarkkaa voi olla!? Kaapunen kihisee kiukusta, kaapu punaisena hehkuen ja hampaita kiristellen.
”Ohjekirjaa en ainakaan katso, toiset vielä luulevat, etten osaa käyttää tupsautinta!”
Vihainen kaapunen alkaa paisua suuremmaksi kiukun kasvaessa ja pyöriä hurjaa vauhtia.
Sattumalta se pyörähtää juuri oikean määrän, eli viisi kertaa, mutta voi ei!
Tupsautin singahtaa hurjaan pyörteeseen liian kovasta pyörimisvauhdista, ja pian Kaapunen löytää itsensä mukkelis makkelis pitkin pituuttaan Tupsauttimen lattialta, keskeltä kovaäänisiä koneita, jotka vyöryvät joka suunnasta piipaten ja renkaat kirskuen!
Kaapunen pelästyy, mihin se oikein on joutunut! Silloin se näkee sinisten valojen välkkeen ja suuri tumma hahmo nousee murisevasta koneesta.
"Keskelle tietä ei ole turvallista parkkeerata", hahmo toteaa, nostaa kaapusen syliinsä ja kantaa pois murisevien ja kirskuvien koneiden ulottuvilta. "Kuka sinä oikein olet? Samanlaista tiellä liikkujaa en ole ennen nähnyt", hahmo kysyy ja esittäytyy konstaapeli Malttiseksi.
"Olen Kaapunen ja olen todella pahoillani", Kaapunen sopertaa kömpiessään ulos tupsauttimesta. "Lähdin matkaan niin vihaisena, että tupsauttimeen tuli liikaa vauhtia."
MIKSI VIHAISENA EI KANNATA LÄHTEÄ LIIKENTEESEEN?
"Tiedätkö, Kaapunen, että liikenteeseen lähtiessä on turvallisinta pitää mieli rauhallisena. Silloin pysyy tarkkaavaisena ja osaa reagoida paremmin ajoneuvoihin ja tilanteisiin, joita vastaan tulee. Vihaisena ei pysty olemaan yhtä tarkkaavainen ja saattaa tehdä asioita, joita ei normaalisti tekisi. Niin kuin sinulle kävi—lähdit vihaisena, ja vauhtia oli liikaa. Silloin sattuu helposti vahinkoja. Mikä sinua oikein suututti?" Malttinen tiedustelee.
"No, kun minä en muistanut, miten Tupsauttimen saa liikkeelle, ja se suututti, kun se ei toiminut millään! Minun olisi pitänyt muistaa tehdä muutama pilviponnahdus tai mennä hetkeksi itsekseni hengittelemään."
"Muistat varmasti ensi kerralla", Malttinen toteaa kannustavasti.
"Varmasti!" Kaapunen lupaa ja katselee ympärilleen. "Sanoitko sinä, että kaikki nämä koneet ovat ajoneuvoja?" Kaapunen kysyy silmät pyöreinä hämmästyksestä. "Me Kaapuset leijailemme Viiliksessä paikasta toiseen, ja vain pidemmillä matkoilla, kuten planeettojen välillä, käytämme Tupsautinta."
"Täällä maassa kuljetaan monenlaisilla kulkupeleillä", konstaapeli Malttinen kertoo. "Nämä tässä ympärillä ovat autoja, ja tuolla näet sähköpotkulautoja."
Kaapunen leijailee tutkimaan niitä lähempää. Samassa pieni karvainen otus huomaa Kaapusen ja haluaa tutkia häntä tarkemmin!
MIKÄ KUMMA OTUS SE MAHTAA OLLA?
"Se on koira, ne ovat meidän ihmisten ystäviä", koiran taluttaja selittää.
"Ahaa!" Kaapusen ilme kirkastuu. "Ihan niin kuin Mössykät, meidän Kaapusten pienet ystävät! Mutta Mössyköitä ei kyllä pidetä narussa", Kaapunen huolestuu.
"Narut ovat koirien turvaksi, jotta ne eivät pääse karkaamaan liikenteen sekaan. Koirat eivät oikein osaa liikennesääntöjä", koiran omistaja kertoo ja jatkaa matkaa.
"Liikennesääntöjä?" Kaapunen kummastelee.
"Teillä liikutaan monenlaisilla kulkuneuvoilla ja myös jalkaisin. Säännöt ovat sitä varten, että kaikkien matka sujuisi turvallisesti", Malttinen selittää.
"Joku on nyt kyllä rikkonut sääntöjä ja maalannut maahan!" Kaapunen tutkii valkoisia maalijälkiä maassa.
ONKO JOKU RIKKONUT SÄÄNTÖJÄ VAI MITÄ VALKOISET JÄLJET MAHTAVAT OLLA?
"Tässä on suojatie. Niiden kohdalla voi ylittää autotien."
"Minäpä kokeilen!" Kaapunen huikkaa ja on säntäämässä tielle. Viime hetkellä auto pysähtyy suojatien eteen, jarrut kirskuen. Kaapunen lehahtaa pelästyksestä harmaaksi.
MITÄ KAAPUSEN OLISI PITÄNYT TEHDÄ ENNEN SUOJATIEN YLITTÄMISTÄ?
"Oletko kunnossa", Malttinen kysyy ja nostaa Kaapusen syliinsä. Kaapunen saa nyökätyksi. "Pelästyin vain. Vieläkin sydän pompottaa kaavun alla."
"Tielle ei saa rynnätä vaan täytyy olla tarkkana."
TIEDÄTKÖ SINÄ MITÄ PITÄÄ TEHDÄ ENNEN TIEN YLITYSTÄ?
"Ensin pysähdytään ja katsotaan molempiin suuntiin rauhassa kahteen kertaan, korvatkin kannattaa höristää tarkoiksi havainnoimaan liikennettä ja yli mennään vasta, kun ollaan ihan varmoja ettei kummastakaan suunnasta tule autoja", Malttinen kertoo.
"Minä voin näyttää", sanoo lapsi, joka pysähtyy viereen kummallisella vekottimella.
MILLÄ VEKOTTIMELLA LAPSI LIIKKUU?
Kaapunen hyppää vekottimeen kiinnitettyyn koriin ja lapsi laittaa jotain sen päähän.
MITÄ LAPSI LAITTOI KAAPUSEN PÄÄHÄN?
"Tämä nuken kypärä on sinulle juuri sopiva!", lapsi ilahtuu.
"Pyöräilykypärä pitää aina muistaa pyöräillessä", Malttinen sanoo.
"Tämä on tosi hieno!", kaapunen innostuu.
"Mutta me kaapuset emme kyllä voi pudota kyydistä, koska me leijumme", Kaapunen pohtii.
"Ihmisiä varten tarvitaankin lastenistuin, jos haluaa kuljettaa toista pyörällä", Malttinen toteaa. "Tarakalle ei saisi ottaa ketään."
"Ja pyörä pitää taluttaa tien yli", lapsi lisää ja vie Kaapusen turvallisesti tien toiselle puolelle.
Toisella puolella tietä Kaapunen huomaa vähän kauempana kauniit valot.
Kaapunen leijuu lähemmäs. Onkohan tämä maan valonmarjapuu kaapunen pohtii ja koettaa haukata, mutta kopsauttaa vain päänsä. Onneksi kypärä on edelleen paikallaan, kaapusta nolottaa kömmähdyksensä.
TIEDÄTKÖ SINÄ MITÄ KAAPUNEN LUULI VALOMARJAPUUKSI?
"Nämä ovat liikennevalot", kertoo liikennevalotolpan viereen ehtinyt Malttinen.
TIEDÄTKÖ MINKÄ VÄRISELLÄ VALOLLA PITÄÄ PYSÄHTYÄ? MINKÄVÄRISELLÄ VALOLLA SAA MENNÄ?
"Ne auttavat liikenteessä kulkijoita kertomalla, mistä suunnasta tulevat saavat milloinkin jatkaa matkaa. Punainen tarkoittaa että täytyy pysähtyä ja vihreä, että saa mennä. Mutta silloinkin on hyvä muistaa vilkaista ympärilleen ennen tielle astumista."
"Meillä on Viiliksessä aika paljon helpompaa, kun vain leijumme paikasta toiseen. Vaikka vaikea sinne olisi teitä edes tehdä. Viiliksessä planeetan pinta ei ole tömmöistä kovaa vaan mukavan pehmeää, venyvää ja joustavaa." "Miten näitä teitä tehdään?", Kaapunen kysyy.
"Se vaatii aika paljon erilaisia koneita, mutta tuolla näet muutaman niistä", Malttinen osoittaa.
TUNNISTATKO KUVIEN KONEET?
"Siellä on kaivinkone, traktori, jolla siirretään maata pois työmaalta, sekä asfalttikone ja jyrä, joilla tiehen saadaan sileä pinta. Hyväkuntoisilla teillä on turvallisempaa liikkua."
Kyllä täällä maassa on paljon asioita muistettavana liikenteessä", Kaapunen pohtii. "Minun täytyykin heti tehdä raportti Viilikseen." Kaapunen käynnistää raportointilaitteistonsa.
"Tzeke, tzeke, zaapunen kaapunen", Kaapunen aloittaa raportin.
"Olen tutkinut maan liikennettä. Erityisen tärkeää on muistaa säilyttää kiukkuinen mieli liikenteeseen lähtiessä."(HETKINEN MUISTAAKOHAN KAAPUNEN NYT OIKEIN? MINKÄ TAKIA LIIKENTEESEEN EI SAA LÄHTEÄ VIHAISENA?)
"Ei, kun siis rauhallinen mieli ja vihaisena ei kannata lähteä liikkeelle, silloin voi käydä kuten minulle. Onneksi mukava konstaapeli Malttinen poliisista pelasti minut autojen tieltä. Maassa ei nimittäin leijuta paikasta toiseen vaan kävellään tai kuljetaan erilaisilla ajoneuvoilla."
MITÄ KAIKKIA AJONEUVOJA SINULLE TULEE MIELEEN?
"Niin kuin murisevilla autoilla, pyörillä, sähköpotkulaudoilla, traktoreilla ja jalkaisin Ja jotta kaikki pääsisivät turvallisesti perille on olemassa liikennesäännöt", Kaapunen jatkaa raporttia.
Tien saa ylittää (MUISTAKO MINKÄ KOHDALTA?) tiehen maalattujen valkoisten viivojen kohdalta. Sitä sanotaan suojatieksi. Tietä ylittäessä pitää muistaa, mitä se olikaan…
(AUTTAKAA KAAPUSTA MUISTAMAAN, PYSÄHDY; KATSO; KUUNTELE; YLITÄ)
Pyöräillessä täytyy pitää sellaista hienoa hattua..(MUISTIKO KAAPUNEN OIKEIN? PIDETÄÄNKÖ PYÖRÄILLESSÄ HIENOA HATTUA?)
"Ei kun siis sellaista tosi hienoa pyöräilykypärää", Kaapunen jatkaa raportointia.
"Sitten on sellaisia valomarjapuita…ei kun mitä ne olivatkaan?" (AUTAKAA KAAPUSTA MUISTAMAAN)
"Niin, liikennevaloja. Punaisella sai mennä tien yli ja pysähtyä piti vihreällä (HETKINEN. MENIKÖ NYT OIKEIN?) Ei kun siis punaisella pitää pysähtyä ja vihreällä saa mennä, mutta pitää silti muistaa katsoa ympärilleen ennen tielle astumista. Niinhän se olikin!"
"Ja teiden tekemiseen tarvitaan monenlaisia koneita." (MUISTATKO SINÄ, MITÄ KONEITA?)
"Ainakin jyrä, asvalttikone, kaivinkone ja traktori", Kaapunen sanelee raportointilaitteistoon.
"Maassa on todella monenlaisia ajoneuvoja, mutta kaikista tärkeintä on muistaa liikennesäännöt ja se, että lähtee liikkeelle rauhallisin mielellä. Vihaisena tai hermostuneena ei kannata suunnata liikenteeseen", Kaapunen päättää raporttinsa.
Kaapunen on ylpeä kaikesta tästä uudesta tiedosta. Silloin se kuulee Tupsauttimen kutsupiippauksen toiselta puolen tietä. Kaapunen kuitenkin muistaa malttaa mielensä ja pysähtyy rauhassa katsomaan ja kuuntelemaan tienlaitaan ja ylittää suojatien. Sitten kaapunen leijuu Malttisen syliin.
"Nyt täytyy mennä! Kiitos neuvoista ja avusta! Opin tänään valtavasti uutta!", Kaapunen kiittää iloisena.
"Muistathan jatkossa lähteä liikenteeseen rauhallisin mielin", konstaapeli Malttinen toteaa.
"Kyllä muista, kaapunen lupaa tupsauttimeen leijuessaan". Sanojensa vakuudeksi kaapunen pyörii rauhallisesti viisi kertaa ympäri ja lausuu ”Hupsis tupsis minne vaan, kaapunen Viilikseen tupsahtaa” , ja niin Kaapunen katoaa Tupsauttimen mukana takaisin kotiin Viilis planeetalle.