Luonnossa liikkuminen tuo iloa ja rauhoittaa mieltä. Metsässä syke hidastuu ja hengitys rauhoittuu kuin itsestään. Luonnon pienten ja suurten ihmeiden tutkiminen kaikilla aisteilla on mindfulnessia parhaimmillaan, maadoittumista ja pysähtymistä olemaan läsnä juuri tässä ja nyt.
Lukekaa yhdessä lasten kanssa oheinen tarina Kaapusen metsäretkestä. Tutkikaa kuvia ja miettikää, millaisia tunteita Kaapunen metsässä koki. Voitte myös yhdessä pohtia, miksi Kaapusella mahtaa olla mikäkin tunne. Tunteiden tunnistaminen ja tunteen liittäminen tapahtumaan, toisin sanoen ymmärrys tunnekokemuksen synnystä, ovat taitoja, joita harjoittelemalla tunnetaidoille rakentuu hiljalleen vahva perusta.
Lähtekää tekin tarinan jälkeen Kaapusen helmanjäljissä metsän tuoksuja ja tunnelmia tutkimaan. Keskustelkaa ennen retkeä siitä, kuinka hienoa on, että me kaikki saamme vapaasti kulkea metsissä. Suomalaisessa metsässä jokamiehenoikeudet koskevat kaikkia, myös Kaapusia. Oikeudet tuovat myös vastuuta pitää metsästä huolta. Ihan kaikkea sieltä ei saa kerätä. Ainakin sienet on hyvä jättää koskematta (jos ei tiedä mistä sienestä on kyse), ja puunoksia ja puunlehtiä saa kerätä vain maasta. Myöskään sammalta tai jäkälää ei saa ilman metsänomistajan lupaa kerätä.
Tarina innoittaa lapsia tutkimaan ja tarkastelemaan niin tunteita kuin ympäristöä. Ota tästä talteen tarina ja ohjeet omien metsäkapseleiden valmistukseen. Tarvitsette vain säähän sopivat vaatteet ja kapselit (pilttipurkit kansineen).
Kaapunen ja metsäkapselit
Löydätkö kuvasta tupsauttimen? Jos et vielä tunne kaapusten tarinaa niin mainittakoon, että tupsautin on kaapusten oma erikoislaite, jolla pääsee mihin vain.
Tänään kaapunen onkin tupsahtanut keskelle metsää. Uusi ympäristö vähän jännittää, onhan metsä kaapuselle ihan uusi paikka! Pian se kuitenkin huomaa, että metsä on täynnä mielenkiintoista tutkittavaa. Naava kutittaa, ja maa on täynnä sinisiä ja punaisia tuoksuvia palleroita. Asuukohan niissä joku? Ne ovat ihan saman näköisiä kuin kaapusten talot, paljon pienempiä vain!
Tunnistatko, mitä nämä pienet pyöreät pallerot ovat, joita kaapunen luuli asumuksiksi?
Kaapunen haluaa viedä metsän tuoksuvia ja mukavalle kaavunhelmassa tuntuvia löytöjään myös Viilikseen muistoksi ja toisten kaapusten tutkittavaksi. Se kerää ihanimman tuoksuiset löytönsä yhteen kuljetuskapseliin ja toiseen kaikki mukavalta kaavun helmoissa tuntuvat. Kaapunen on hurjan ylpeä löydöistää ja miksipä ei olisi, kapselit ovat täynnä toinen toistaan hienompia löytöjä.
Kaapunen on löytänyt mm. selän raaputtimen ja kainalon kutittimen. Vai mitähän purkeissa mahtaa oikeasti olla? Tiedätkö sinä?
Levättyään hetken puun alla pehmeässä sammalessa kaapunen suuntaa kapselien kanssa tupsauttimeen ja singahtaa kotimatkalle. Kapselien tuoksuja nuuskutellessaan ja keräämiään aarteita tunnustellessaan Kaapunen voi mielessään palata metsään milloin vain!
Pehmeällä sammalella on mukava pötkötellä ja hengitellä hetki. Oletko sinä kokeillut?
Lähtekää tekin metsäretkelle kaapusen helmanjäljissä! Metsästä ja matkanvarrelta löytyy varmasti monta mukavan tuoksuista ja tuntoista asiaa, joita voitte myös yhdessä tunnistaa. Ja muistakaa puun alla pötköttely! Ottakaa Kaapusten tunnekortit metsäretkelle mukaan. Jokainen saa retken lopuksi valita tunteen, jonka retken aikana koki. Halutessaan voi kertoa, miksi valitsi juuri tämän tunteen. Kapseleihin tallennetut muistot vievät teidät takaisin metsäretken muistoihin ja tunnelmiin pitkälle syksyyn! Sulje vain silmät ja anna tuoksujen ja metsän tunnun rauhoittaa.
Kaapusen metsäkapseleista tulikin aika somat. Mitähän kaikkea te mahdoitte kapseleihinne löytää?
P.s. Antakaa kapseleiden kuivua kansi auki ainakin yli yön. Kanteen voi myös tehdä muutaman reiän jolloin tuoksukapselin tuoksu pääsee ulos avaamatta ja kosteus sen mukana.
Tästä linkistä löydät: